perjantai 28. syyskuuta 2018

AIDA-hanke pilotoi ensimmäinen muotoilukasvatustyöpajan nuorille Inarissa 4.-5.9.2018.


AIDA-projektet genomförde den första workshopen för ungdomar i Anár den 4-5 september.

Arctic Indigenous Design Archives
hankkeen arkistopedagogikseen muotoilukasvatustyöpajaan osallistui nuoria sekä Inarin että Jokkmokin yläkouluilta. Työpaja oli kaksipäiväinen: ensimmäisenä päivänä tutustuttiin duodjiajatteluun eli saamelaiseen muotoiluajatteluun ja muotoiluarkistoihin. Toisena päivänä oppilaat saivat työskennellä joko yksin tai pareittain julistesuunnitelmien parissa.

Duodjisuunnistusta Sajoksessa. Nuoret pohtivat komsion muotoilua.


Itse muotoilukasvatustyöpaja perustui Ilmari Laitin vastikään Saamelaisarkistolle lahjoittamaan kokoelmaan, joka sisältää 92 graafista tuotetta, lähinnä saamelaistapahtumien ja tuotteiden markkinointiin tarkoitettuja julisteita. Julisteet sijoittuvat vuosien 1979–2008 välille.
Työpaja alkoi interaktiivisella duodjisuunnistuksella eli saamelaiseen muotoiluajatteluun johdattavalla pelillä. Duodjisuunnistuksessa oppilaat tutustuivat duodjiin ennen, nyt ja pohtivat, mitä duodji voisi olla tulevaisuudessa...
Suunnistus oli toteutettu seppo.io-pelialustalla. Oppilaat suunnistivat kartalla näkyviin tehtäväpisteisiin Siidassa ja Sajoksessa; tehtävät avautuivat, kun oppilaat saapuivat pisteelle.  Jokaisen pisteen kohdalla oli duodjiin liittyvä kysymys, johon vastattiin kuvin, videoin sekä ääni- ja tekstitiedostoin. Tehtävissä oppilaat pääsivät mm. tutkimaan, mistä materiaalista komsio on tehty ja miksi siihen on valittu kyseinen muoto sekä pohtimaan voiko taide olla duodjia.

Saamelaisarkiston rastilla Inka Kangasniemi perehdyttää muotoiluarkiston aineistoihin. Lasin takana Ida-Maria Helander ottaa vastaan Duodjisuunnistusjoukkueiden vastauksia.



Suunnistuksen viimeinen rasti oli Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, jossa oppilaat esittelivät itselleen tärkeän duodjin eli saamenkäsityön. Koulutuskeskukseen oli ripustettu valikoitu näyttely Ilmari Laitin julistekokoelmasta, joita analysoitiin yhdessä oppilaiden kanssa. Oppilaat löysivät julisteista saamelaiselle muotoiluajattelulle tyypillisiä teemoja ja värejä. Oppilaat kiinnittivät huomiota myös eri vuosikymmenten vaikutuksen julisteiden tyyliin. Tämän jälkeen oppilaat pääsivät suunnittelemaan oman julisteen aihetta ja ilmettä. Julisteen suunnittelu edusti työpajassa modernia saamelaista muotoiluajattelua.

Nuoret esittelevät itselle tärkeitä käyttöesineitä.
Ilmari Laitin julistekokoelmasta valittuja julisteita oli esillä Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa.










Ensimmäisen päivän iltana Saamenkäsityömestari Ilmari Laiti lähti oppilaiden kanssa retkelle Jäniskoskelle, jossa tulisteltiin ja keskusteltiin duodjista.

Jäniskosken sillalla.

Tulistelemassa saamen käsityön lehtorin Ilmari Laitin kanssa. Taustalla Katarina Spiik-Skum, joka on AIDA-hankkeen työntekijä Àjtte-museossa.

Työpajan toinen päivä alkoi yhteissuunnittelulla, jossa jokaisen ryhmän suunnitelmia katsottiin ja arvioitiin yhdessä: suunnitelmia sai kommentoida ja esittää kehitysideoita. Luovassa työskentelyssä sai yhdistellä eri tekniikoita, kuten käsin piirtämistä, kollaasimenetelmää sekä digitaalisia tekniikoita. Lopulliset työt tulostettiin laadukkaalle paperille ja ripustettiin esille julistenäyttelyn yhteyteen.

Oppilaat työskentilivät yksin tai pareittain.
Ida-Mari Helander ihailee julistetyöpajan satoa Saamelaisalueen koulutuskeskuksen seinällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti